Säännöt

Kuusamon Pallo-Karhut Jalkapallo ry:n toimintasäännöt

1 § Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Yhdistyksen nimi on Kuusamon Pallo-Karhut Jalkapallo ry, voidaan käyttää lyhennettä FC PaKa

Yhdistyksen kotipaikka on Kuusamon kaupunki

Yhdistys on perustettu heinäkuun 9. päivänä vuonna 2013 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Seuran kieli on suomen kieli.

Seuran toiminta-alueena on Kuusamo.


2 § Seuran tarkoitus

Seuran tarkoituksena on edistää jalkapallon ja
futsalin harrastamista ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa
seuran toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa kunto- ja terveysliikuntaa, kilpa-ja huippu-urheilua tai liikuntaan liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.


3 § Tarkoituksen toteuttaminen

Tarkoitustaan seura toteuttaa:

1 Tarjoamalla:

- kunto- ja terveysliikuntaa

- kilpailutoimintaa

- harjoitus- ja valmennustoimintaa, myös yhteistyössä muiden seurojen kanssa

- ohjaustoimintaa

- liikuntatoimintaa eri ikäryhmille, molemmille sukupuolille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille

- muuta vastaavaa toimintaa, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten fyysistä ja henkistä toimintakykyisyyttä ja hyvinvointia

- tiedotus- ja suhdetoimintaa

- koulutustoimintaa

2 Kiinnittämällä ehdotuksilla, anomuksilla ja aloitteilla viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota liikuntakysymyksiin sekä vaikuttamalla omatoimisesti liikunnan ja jalkapallo-olosuhteiden kehittämiseen ja tarpeellisten harjoituspaikkojen ja -välineiden hankkimiseen ja hoitamiseen.

3 Harjoittamalla julkaisutoimintaa

4 Edistämällä liikunnan avulla tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukemalla kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä.

Toimintansa tukemiseksi seura voi

-ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä

-hankkia varoja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä, mainosmyyntiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus- ja monistustoimintaa, majoitus- ja
ravitsemusliikettä ja bingotoimintaa sekä välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja -asusteita.


4 § Seuran jäsenyys

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.


5 § Seuran jäsenet

Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi johtokunta hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.

Kunniajäseneksi voi seuran kokous kutsua johtokunnan esityksestä henkilön, joka on erittäin merkittävästi edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.

Kunniapuheenjohtajaksi voi seuran kokous kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.

Kannattajajäseneksi voi seuran johtokunta hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa.


6 § Seurasta eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.


7 § Jäsenen eronneeksi katsominen

Johtokunta voi katsoa jäsenen eronneeksi seurasta, jos jäsen on jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta.


8 § Jäsenen erottaminen ja muut kurinpitotoimet

Johtokunta voi erottaa jäsenen, jos tämä on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta, muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan, toimii vastoin seuran tarkoitusta tai toimii törkeästi vastoin urheilun eettisiä periaatteita.

Seuran jäsen sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa WADA:n ja Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä ja Kansainvälisen lajiliiton antidopingsäännöstöjä sekä Kansainvälisen Olympiakomitean antidopingsäännöstöjä.

Dopingrikkomukset ja seuran jäsenelle niistä määrättävät seuraamukset on määrätty edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä.

Dopingrikkomuksia ovat:

Kielletty aine tai näyttö kielletyn menetelmän käytöstä urheilijan elimistöstä otetussa näytteessä

Kielletyn aineen tai menetelmän käyttö tai käytön yritys

Kieltäytyminen dopingtestistä

Dopingvalvonnan välttely ja ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti

Dopingtestin manipulointi

Dopingaineiden hallussapito

Dopingaineiden ja –menetelmien levittäminen

Dopingin edistäminen

Dopingrikkomuksesta voidaan määrätä seuraamuksena:

Kilpailutuloksen mitätöinti

Urheilutapahtuman tulosten hylkääminen

Urheilun toimintakielto

Kirjallinen varoitus

Seuran jäsen voi joutua korvaamaan dopingrikkomuksella aiheuttamansa vahingon seuralle ja kansalliselle lajiliitolle sekä kansainväliselle lajiliitolle.

Urheilun eettisten periaatteiden vastaista toimintaa on:

Urheilulle vieraiden aineiden käyttö

-Huumeiden ja dopingaineiden käyttö tai käytön edistäminen

-Julkinen häiritsevä esiintyminen alkoholin vaikutuksen alaisena

-Tupakan ja tupakkatuotteiden käytön yhdistäminen urheilutilanteisiin

Epäasiallinen käyttäytyminen kilpailu- ja harjoitustilanteessa

-Väkivalta, törkeä kielenkäyttö ja epäasiallinen arvostelu, tuomarin harhautus ja muu sääntökikkailu

Urheiluhuijaus

-Kilpailutilan tai -välineiden manipulointi

-Tuloksista etukäteen sopiminen

Vedonlyönti

-Vedonlyönti omasta kilpailusta

Lahjonta

-Tuomareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien tai toimitsijoiden lahjominen tai sen yritys tuloksen manipuloimiseksi

Sukupuolinen häirintä

Urheilun eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta on
seuraamuksena lajiliiton määräämä rangaistus sen mukaan kuin liiton säännöissä tai kilpailusäännöissä määrätään, kuitenkin enintään kahden
vuoden toimintakielto.

Johtokunta päättää myös muista kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jolloin noudatetaan asianomaisen lajin kansallisen liiton sääntöjä ja määräyksiä.

Kansallinen lajiliitto, tai sen asemesta, tai sen lisäksi Kansainvälinen lajiliitto voi päättää seuran jäsenelle
dopingrikkomuksesta määrättävästä seuraamuksesta ja muista kurinpitotoimista edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä, säännöissä ja sääntöjä alemmanasteisissa määräyksissä vahvistetulla tavalla.

Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä.

Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja.


9 § Liittymis- ja jäsenmaksut


Varsinaisilta jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain seuran syyskokous. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä maksuja.

Johtokunnalla on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi, jos hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksut ja ollut seuran jäsenenä vähintään 20 vuotta

tai

on suorittanut kertakaikkisena suorituksena 15 vuoden jäsenmaksut

tai

on tehnyt seuralle huomattavia urheilullisia, taloudellisia tai muita palveluksia.

Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuuksista.


10 § Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset


Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään helmi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää johtokunta.

Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kokoukseen on julkaistava vähintään 14 päivää ennen kokousta sanomalehti-ilmoituksella seuran varsinaisen kokouksen määräämässä lehdessä tai kirjallisena ilmoituksena jäsenille tai seuran viralliseen ilmoitustauluun kiinnitetyllä ilmoituksella tai seuran internetsivuilla tai lähettämällä kokouskutsu jäsenen ilmoittamaan sähköpostiin


11 § Kevät- ja syyskokous


Kevätkokouksen asiat

1 Avataan kokous

2 Valitaan kokoukselle

a)puheenjohtaja b)sihteeri c)kaksi pöytäkirjan tarkastajaa d)ääntenlaskijat

3 Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet

4 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5 Esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä
tilintarkastajien antama lausunto tai toiminnantarkastajien antama
toiminnantarkastuskertomus

6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille

7 Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

8 Päätetään kokous


Syyskokouksen asiat


1 Avataan kokous

2 Valitaan kokoukselle

a) puheenjohtajab) sihteeric) kaksi pöytäkirjan tarkastajaad) ääntenlaskijat

3 Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet

4 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5 Päätetään mitkä liikunta- ja urheilulajit ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena

6 Päätetään jäsenyydestä muissa järjestöissä ja yhteisöissä

7 Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus

8 Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio

9 Valitaan jäsenten keskuudesta johtokunnan puheenjohtaja joka toinen vuosi

10 Valitaan johtokunnan muut jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle

11 Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa tai toiminnantarkastajaa
ja vastaava määrä varatilintarkastajia tai varatoiminnantarkastajia

12 Päätetään seuran edustajista niihin järjestöihin ja yhteisöihin, joissa seura on jäsenenä

13 Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

14 Päätetään kokous


Asioista, joita seuran jäsenet haluavat kevät- tai syyskokouksen
käsiteltäviksi, on tehtävä johtokunnalle kirjallinen esitys viimeistään
21 päivää ennen kokousta.


12 § Seuran ylimääräinen kokous


Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi, seuran kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä johtokunnalle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu.

Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenet ovat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen.


13 § Pöytäkirja


Seuran, sen johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat ovat kokousten puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava.

Johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien pöytäkirjat tarkistetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.


14 § Äänestys


Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali
ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä

Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla sekä ainaisjäsenellä,
kannattajajäseniä lukuun ottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.


15 § Seuran hallinto


Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta, johon kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi toimintavuodeksi valitut vähintään 4 jäsentä ja enintään 8 jäsentä. Johtokunnan jäsenistä
ja varajäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisellä kerralla eroaa puolet arvan perusteella.

Johtokuntaan valitaan sekä miehiä että naisia, ellei erityisiä syitä ole.

Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta valitsee lisäksi sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös johtokunnan ulkopuolelta.

Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet johtokunnan jäsenistä kirjallisesti sitä vaatii.


Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla.


Johtokunnan tehtävänä on erityisesti


1 Toteuttaa seuran kokouksen päätökset

2 Johtaa ja kehittää seuran toimintaa

3 Valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat

4 Vastata seuran taloudesta

5 Pitää jäsenluetteloa

6 Tehdä seuran toimintakertomus ja tilinpäätös

7 Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten

8 Hoitaa seuran tiedotustoimintaa

9 Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista

10 Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan

11 Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä

12 Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii

13 Luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen kevätkokousta.


16 § Tilivuosi


Seuran toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.


17 § Nimenkirjoittajat


Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä sihteerin tai johtokunnan jäsenen kanssa. Nimenkirjoittajien on oltava täysi-ikäisiä.


18 § Jaostot


Jaostot voivat päättää sisäisestä toiminnastaan kuitenkin siten, että seuran johtokunta vahvistaa jaoston tekemät oikeustoimet.



19 § Sääntöjen muuttaminen


Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.


20 § Seuran purkaminen


Seuran purkamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava erikseen seuran purkamisesta.


21 § Seuran varojen luovuttaminen


Jos seura on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava johonkin seuran toiminta-alueen liikuntakasvatusta edistävään tarkoitukseen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti.
Pesänselvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt.

Seuran purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.


22 § Saavutetut jäsenoikeudet


Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.